Explore
Yyteistä uuteen alkuun : toimittajien kertomuksia mediatyön murroksesta
Ari Heinonen, Kari Koljonen, Auli Harju
2017
" Teos tarjoaa uutta, kokemusperäistä tietoa toimittajista mediatyön murroksessa. Suomalaiset journalismin tekijät kertovat kokemuksistaan ja näkemyksistään, kun oma työsuhde päättyy irtisanomiseen tai irtisanoutumiseen ja kun oma ammatti käy läpi merkittävää murrosvaihetta. Toimittajien kokemuksia yt-neuvotteluista, työttömyydestä ja uudelleentyöllistymisestä on koottu teosta varten puhelinkyselyllä, teemahaastatteluin sekä toimittajien laatimilla kirjoitelmilla.Tutkimuksen mukaan toimittajia jäytää epävarmuus tulevaisuudesta. Ammattikunta kokee joutuneensa virheinvestointien ja suhdanteiden sijaiskärsijäksi, ja työmotivaatio sekä luovuus ovat kärsineet toistuvien yt-kierrosten takia. Uuden työn löytäminen on jäänyt jokaisen omalle kontolle; työvoimaviranomaisilta ei ole herunut edes rohkaisua uuteen alkuun. Vanhasta työstä luopuminen ja uuteen sopeutuminen ovat kuormittaneet ja luoneet epävarmuutta esimerkiksi pärjäämisestä. Tutkimukseen haastatellut uudelleentyöllistyneet toimittajat kertoivat silti viihtyvänsä uudessa työssä paremmin kuin edellisessä työpaikassa. Vaikka toimittaja oli vaihtanut toiselle alalle, hän pystyi yhä hyödyntämään journalistista osaamistaan ja tuntemaan itsensä edelleen toimittajaksi.Teos on tarkoitettu paitsi tutkijoille ja opiskelijoille myös mediatyötä ja laajemminkin tietotyötä tekeville. Se sopii luettavaksi myös muille mediasta ja työelämästä kiinnostuneille.Kirjan tekijät ovat tutkija Auli Harju, journalistiikan yliopistonlehtori Kari Koljonen ja journalistiikan professori Ari Heinonen. Kirjan perustana oleva tutkimustyö on tehty Journalismin, viestinnän ja median tutkimuskeskus COMETissa, Tampereen yliopistossa, ja tutkimusta ovat tukeneet Työsuojelurahasto ja Journalistisen kulttuurin edistämissäätiö."
This book is included in DOAB.
Why read this book? Have your say.
You must be logged in to comment.